Tietoja minusta

Lauri Luhtaniemi 

Olen 26-vuotias oululainen indie-kirjailija. Kotoisin olen Kainuusta, mutta vuodesta 2012 lähtien olen asunut Oulussa. Opiskeluammateiltani olen media-assistentti ja lastenohjaaja, olen myös valmistunut ylioppilaaksi. Toimin myös luontovalokuvaajana.



Kirjoittamisen aloitin yli kymmenen vuotta sitten, silloin kirjoitin runomuodossa ajatuksia ja havaintoja muistiin ihan vain niiden itsensä vuoksi. Kirjoittaminen oli mieluisaa, ja 15-vuotiaana olin kirjoittanut jo romaanin sekä lukuisia yksittäisiä runoja. 

Kirjoittamisen suhteen viime vuosina olen keskittynyt pääasiassa runojen kirjoittamiseen. Tähän mennessä runoja kertynyt useita satoja enemmän tai vähemmän valmiita. Vaikka olen kirjoittanut uusia runoja vuosien ajan, niin aktiivisuus on vaihdellut elämäntilanteiden mukaan. 

Varsinkin toisen ammattini opiskeluaikana olisin useamminkin kohdistanut mielenkiintoni luovaan kirjoittamiseen, tällöin keskityin kuitenkin enemmän opiskeluun ja tehtävien kirjoittamiseen, vaikka omat muut kirjoitukset polttelivat kansioissa hyllyssä. 

Teinkin opiskeluaikana itseni kanssa sopimuksen, että en avaa yhtään kansiota, ennen kuin olen valmistunut, ja siitä pidin kiinni onnistuneesti. Kun olin valmistunut lastenohjaajaksi kesän 2015 alussa, paperit pääsivät valloilleen kansioista.



Koska halusin julkaista kirjan, aloin suunnitella prosessia. Kesällä 2015 mietin, että lähetänkö kirjoituksiani kustantamoon vai olisiko mahdoton ajatus itse kustantaa oma kirja ja mitä se vaatii.

Otin asioista selvää ja selvisi ettei itsekustantaminen olisi mahdotonta kohdallani, mutta todella haastavaa kuitenkin. Ja mitä minä, joka haluaa kokeilla uutta ja olla oman tien kulkija. Minähän päätin, että minä kustannan oman kirjani itse ja se on valmis keväällä 2016. 


Aloin käydä kansioitani läpi, johon olin koonnut eri aihepiireittäin runoja. Tiesin että haluan koota kirjan runoista, jotka liittyvät mielen asioihin, muun muassa pelkoihin ja epävarmuuteen, mutta myös toivoon ja tulevaisuuteen. Minua kiinnostaa psykologia ja siltä pohjalta tutustuin asioihin ja opettelin sukeltamaan mielen maailmaan.

Samoihin aikoihin syksyllä 2015 aloin tehdä myös toista kirjaa, joten tein yhtä aikaa kahta kirjaa. Vuorottelin kirjojen kesken aamu- ja iltavuoroissa sekä vuoroviikoin. Toinen kirja on karhuvalokuvauksen opas ”Photographing Wild Brown Bear in Finland, Karhun valokuvaus”, ja myös se julkaistiin 2016.

Olen itse myös suunnitellut ja toteuttanut molempien kirjojen kannet ja sisällön ulkoasun, siihen taito tulee medialukiosta. Eli tämä runokokoelma on kokonaan omaa tuotosta. 


Käytännössä kirja valmistui, kun luin runot monta kertaa läpi, lajittelin ne, muokkasin ja muokkasin, mietin sanoja ja muotoja. Kävin syvällä omassa mielessäni, kun yritin omaksua erilaisia mielentiloja. Kirjoitin syksyn ja talven aikana myös paljon uusia runoja.

Joidenkin runojen kirjoitustyylissä olen pyrkinyt surrealistiseen suuntaan, mielestäni surrealismi sopii hyvin mielen asioihin ja suuntauksena se kiinnostaa itseäni. Minulla on ollut hyvin erilaisia kirjoittamismetodeja. Olen esimerkiksi kirjoittanut runoja ihan asioikseen kirjoittamalla yhden päivän aikana, toisinaan olen myös yksittäisistä sanoista lähtenyt laajentamaan esimerkiksi viikon tai kuukauden ajan. Tai nukkumaan mennessä ennen unta äänittänyt puolialitajuntaisia ideoita ja lauseita, joitain runoja on syntynyt myös automaatiotekniikalla. Olen myös kirjoittanut eri paikoissa, kuten junassa, mökillä, kotona ja karhukuvauskojussa öiden hiljaisina hetkinä.


Keväällä 2016 minulla oli järjesteltynä ja muokattuna 113 runoa, joista kertyi kokoelma Mielen väreet, ja vihdoinkin pystyin jakamaan tuon mielen maailman myös laajemmalle yleisölle. Ja mitä tulevaisuuteen tulee, niin näiltä näkymin tulen julkaisemaan vielä lisää kirjoja.